maanantai 17. marraskuuta 2014

Kuningatar

Tai jotain sinnepäin. Sovittiin koulukaverin kanssa jo edellisellä viikolla, että räiskäistään koulun studiossa menemään muutamat Daenerys Targaryen (hahmo Game of Thrones -sarjasta) -vaikutteiset kuvat. Kaveri laitteli hiukset ja toimi kuvausassarina, itse hoidin vaatetuspuolen ja kuvien ottamisen EOS Utilityn ajastinta hyödyntäen. Täytyy sanoa, että olen tosi TOSI tyytyväinen näihin kuviin, etenkin siihen miten ihanat prinsessahiukset sain ♥

Objektiiveina on käytetty Sigma 100mm:stä ja Canon 85mm:stä. Kamerana Canon EOS 5D Mark II.

Kuva, malli ja jälkikäsittely: allekirjoittanut

Hiuksista vastasi ja kuvausassistenttina toimi Johanna Jokivuori.





maanantai 10. marraskuuta 2014

Ruudun takaa

Viikonloppuna oli taas koululta lainassa objektiivi, se vanha tuttu ihanuus, Canon 50mm f/1.4 . Olen kaiken aikaa vaan voimakkaammin ja voimakkaammin kallistunut sen päätöksen puolelle, että joulukuussa veronpalautusten rapsahtaessa hankin itselleni ihan omaksi kyseisen ihanuuden. Valovoimaa riittää ja muotokuvaajallehan tuo on melkeinpä vakiokaluste, joten olen tässä vaiheessa 84% varma päätöksestäni. 

Kuvailin eilen isänpäivänä vähän itseäni ikkunan ääressä ja samalla mieleen tuli toinen must-hankinta. Langaton kaukolaukaisija. Sellainen on pakko olla kun itseään kuvaa, muuten tarkentaminen tuntuu vähän hakuammunnalta. Toki olen keksinyt kaikkia vippaskonsteja siihenkin, mutta kaukolaukaisija helpottaisi elämää huomattavasti. Täytynee toivoa pukilta... c':

Alla on kaksi suosikkiani niistä kuvista, jotka itsestäni räiskäytin. Pikkuveljen huoneessa on ihanan isot ikkunat ja niiden ääressä kelpasi kuvata, kun valo laskeutui niin runsaana sisään. 



Miten kuvat istuvat teidän silmäänne? c:

perjantai 17. lokakuuta 2014

Ja maa oli kylmä

Tänään oli pakko sännätä ulos kun heräsin aurinkoiseen aamuun. Viimepäivät ovat olleet niin harmaita ja synkkiä, että auringon näkeminen tuntuu todella voimauttavalta. Auringon valossa kaikki syksyn värit pääsevät minusta myös enemmän oikeuksiinsa, joten kuvaajankin ominaisuudessa tilaisuus oli pakko käyttää hyväksi. Katselin jo edeltävänä iltana että aurinkoinen sää tarkoittaa kylmyyttä, mutta siitäkin huolimatta kiskoin ohuen kesämekon ylleni. Vaikka minulla olikin ennen kuvauksia päällä myös lämpimämpi takki, huomasin ulos astuessani, että asuvalintani oli järjetön - mutta taiteen eteen pitääkin kärsiä, eikös?

Kylmä tuli viimeistään siinä vaiheessa kun vedin metsässä sukat jaloistani ja kävelin kylmällä maalla avojaloin. Kameraan kuitenkin tallentui ruutuja, joista tykkäsin ja tässäpä ne kaikkein onnistuneimmat. Mistä tykkäät eniten?





maanantai 13. lokakuuta 2014

Sinistä sifonkia

Sunnuntaina kävin napsimassa Eurokankaasta rekvisiittakankaita tulevaa opinnäytetyötäni varten. Kysyin yhdeltä paremmin ompelevalta kaveriltani mikä olisi paras valinta mikäli tahtoo ilmavaa ja helposti liehuvaa kangasta ja välittömästi minulle suositeltiin sifonkia. Niinpä ostin kolmea eriväristä sifonkia, joista yhdellä oli tietenkin ihan pakko leikkiä kameran edessä. Suunnittelin itselleni myös uuden vesileiman photarilla ja täytyy sanoa että olen tähän paljon tyytyväisempi kuin aiempaan vesileimaani. 

Miltä teidän silmiinne näyttää?



sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Seppä syntyessään

Otsikko viittaa poikaystävääni, joka on todellakin harvinaisen taitava käsistään. Eiliseltä kävelylenkiltä napattiin mukaan oksia, joista veisteltiin molemmille varsin tyylikkäät jouset - tai no, poikaystävä veisti, itse istuin avustajana vieressä ja ihailin miten homma sujui. Molemmista jousista tuli ihan älyttömän hienoja ja nappasin työn ohella muutaman "making of"-kuvan c:










lauantai 20. syyskuuta 2014

Luonnon loiste

Lainasin taas viikonlopuksi koululta objektiiveja ja olin tänään ulkoiluttamassa Canonin 50mm f/1.8, kun käytiin poikaystävän kanssa metsällä. Pidän oikein kovasti kyseisestä pikkuputkesta, mutta sen automaattitarkennus... sitä ei ole syyttä moitittu. Kuvaan pääasiallisesti aina manuaalitarkennusta käyttäen, mutta olihan se automaattitarkennus pakko testata kun niin paljon tyytymätöntä kommenttia olin siitä lukenut. Äänekäshän se on kuin mikä, tarkentaa ihan minne sattuu, jos edes tarkentaa. Pari testikuvaa otettuani vaihdoin siis äkkiä takaisin tuttuun ja turvalliseen manuaalitarkennukseen, joka toimii onneksi niin kuin pitääkin. Huono juttu vaan on älyttömän pieni tarkennusrengas, josta tarttuminen tuntui jotenkin kömpelöltä. Huokeaan hintaansa nähden objektiivi on kuitenkin kelpo kapistus, eikä olisi varmastikaan huono hankinta c:

Metsässä oli tuttuun tapaan kaunista. Käytiin yhdessä niistä lähimetsistä, jossa olen jo nassikkana kavereiden kanssa leikkinyt vaikka millaista sankaria tai sankaritarta. Nyt metsään ollaan sitten rakentamassa kerrostaloja ja näky kaiken sen vehreyden laidalla oli vähintäänkin surullinen. Sinne sitä asvalttitietä ollaan rakentamassa hyvää vauhtia, pian seuraksi nousee taloja ja parkkipaikkoja. Olen jotenkin tosi surullinen, viimevuosina ollaan revitty alas monta hyvää ja kaunista lähimetsää uusien talojen tieltä ja samalla linnuilta ja muilta pieniltä ökkiäisiltä menee koti. Onneksi ehdin tulevien viikkojen aikana vielä käydä napsimassa kuvia, kun syksyn värit alkavat päästä hiljalleen loistoonsa c:








keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Noitametsällä - kuvaamassa Oonan kanssa

Saatiin kuin saatiinkin merkintä tälle illalle! Edellisessä merkinnässä siis sivumennen mainitsin käyneeni lähipuistossa Oonan kanssa kuvailemassa ja reissu oli varsin metka. Oona oli ihanan yhteistyökykyinen malli mikä totta kai aina helpottaa kuvaajan työtä, varsinkin tällaisen vähän kehnomman ohjaajan kohdalla. Valo siivilöityi myös tosi nätisti oksien seasta ja sillä saatiin kuviin sitä jännän mystistä, noitamaista fiilistä mitä kuviin haettiinkin. Ehkä hieman erilaisempia ratkaisuja kuvakulmiin olisin voinut näihin vielä hakea, mutta erittäin tyytyväinen olen näihinkin räpsyihin! c:

Kiitos paljon Oona, toivottavasti kuvataan vielä uudestaankin jotain!