Saaga -sarjan esittely ja osa I - Niittykeijut

Suomessa kesä tuli poikkeuksellisen myöhään tänä vuonna, viimeiset pari viikkoa on nautittu niistä lämpötiloista joita odotettiin heinäkuussa, ja vasta nyt sää on alkanut viiletä syksyisiin lukemiin. Mietin, mahdoinko aloittaa taruhahmo-projektin hieman liian myöhään, varsinkin kun valitsin aloitushahmoiksi keijukaiset, mutta onneksi sää oli yllättävän suopea ja lämmin. Ajatus projektista oli ollut olemassa jo pitkään, mutten oikein malttanut päästä ajatusta pidemmälle. Lopulta tänä kesänä ideoita alkoi tulla enemmän, projekti sai nimekseen "Saaga" ja tunnelman halusin olevan ajaton, myyttinen ja mystinen; sellainen että katsoja voi kuvia tutkiessaan kuulla ääniä kuiskuttelusta ja lintujen laulusta kavioiden kopinaan ja puron solinaan. Myytit ja kansantarut ovat suuresti lähellä allekirjoittaneen sydäntä ja sitä haluan tuoda esiin myös tämän kuvasarjan kuvilla, joissa esiintyvät erilaiset, salaperäiset olennot. Erityisesti minua ovat inspiroineet pohjoismaalaiset kansantarut ja suomalainen luonto karuudessaan ja kauneudessaan. 

Ensimmäisinä olentoina halusin kuvata keijukaisia, siroja niittyjen ja metsien kaunottaria tarkkailemassa ympäristöään ja hihittelemässä omassa salaisessa paikassaan. Malleiksi valikoituivat koulukaverini Kaija ja tämän ystävä Iida, täydelliset keijukaiset joista kuvissa tuli juuri niitä salaperäisiä olentoja, joista vanhat tarinat ja uskomukset kertovat. Varsinaista tarinaa minulla ei ollut mielessäni tälle kuvasarjalle, mutta halusin näyttää niillä keijukaistyttöjen välillä vallitsevaa ystävyyttä, liittoa joka on syntynyt naurusta ja ilosta.

Erityiskiitokset assistenteille Ainolle ja Idalle, jotka pitivät tunnelmaa yllä ja hyvää huolta malleista c:

Yli meren, halki kaupungin

Lähdettiin tiistaina äidin kanssa Tukholman risteilylle. Omalta osaltani päätös lähtemisestä oli aika pikaisesti tehty, mutta näin jälkeen ajateltuna hyvä päätös kuitenkin. Lievästi kuumottelin merisairaaksi tulemista, nyt kun tänä vuonna tuli huomatuksi että sellainen on omalla kohdalla hyvinkin mahdollista. Ilma oli onneksi tyyni ja laiva huomattavasti isompi, kuin millä oli aiemmin tänä vuonna matkustanut, joten pahoinvoinnilta vältyttiin lähes kokonaan, lievää jännityspahoinvointia lukuunottamatta. Äiti oli varmuuden vuoksi ottanut mukaan ns. "pahoinvointirannekkeet", joita mielelläni testaisin joskus tosi toimissa. Rannekkeissa on siis pieni valkoinen pallo, joka asetetaan ranteen sisäpuolta vasten, jolloin pallo painaa ranteessa olevaa akupistettä. Tämän pitäisi estää pahoinvointia, mutta se jäi nyt omalla kohdalla testaamatta (mistä en kyllä ole yhtään harmissani, parempi näin).

Kävin laivalla viimeksi parisen vuotta sitten kun juhlittiin B:n synttäreitä. Sitä ennen olen kuitenkin lapsena käynyt risteilemässä niin usein, etteivät paikat tuntuneet mitenkään uppo-oudoilta - oli oikeastaan kivaa huomata, miten Silja Symphony on vuodesta toiseen säilynyt aikalailla samanlaisena. Ravintoloita oli tullut muutama lisää ja legendaarinen leikkipaikka oli siirtyneet alemmalle kannelle, mutta muuten paikat olivat aika tuttuja ja niistä tuli jopa kotoisa tunne.

Laivan buffetti on muuten varmaan pahin viholliseni, ruoka on niin hyvää että sitä tulee pakostakin vedettyä kaksin käsin, jo siitäkin syystä että kaikkea haluaisi mielellään maistaa. Buffetista ei valitettavasti ole kuvia, kun halusin keskittyä enemmän syömiseen kuin kuvaamiseen :D Auringonlaskua oli tavallista mielenkiintoisempaa käydä katsomassa kun kiinnitti huomiota siihen miten moni ihminen sitä kuvasi, joko järkkäreillä tai kännykkäkameroilla. Ihan erityisen paljon kannelta (ja laivalta muutenkin) löytyi japanilaisia turisteja, jotka tuntuivat olevan kiinnostuneita muutenkin kaikesta, mitä laivalla tapahtui c': se oli jotenkin hellyyttävää katseltavaa.

Ruotsissa tuli käytyä sellaisissa paikoissa joissa en ole ennen käynyt. Gamla Stan oli tietenkin pakollinen kohde, koska rakastan vanhoja kaupunginosia noin yleensä (niin paljon tarinoita ja mystiikkaa!), mutta siellä tuli käytyä nyt ensimmäistä kertaa Ruotsin vanhimmassa kahvilassa, joka on satoja vuosia pysynyt samalla paikalla. Oikein ihana pikku kuppila olikin ja tuore korvapuusti vei kielen mennessään ♥

Gamla Stanissa ihmisten tarkkailu ja värikkyys ovat minusta olleet aina niitä parhaimpia juttuja. Kapeat, mutkittelevat pikkukujat ja vanhaa tyyliä mukailevat kyltit tuovat jotenkin sen tunnun, että on hetken osa mennyttä aikakautta, vaikka ympärillä onkin paljon turistien rihkamapuoteja. Erityisesti nostan jalustalle pienen Handfaste-liikkeen, joka myy viikinkiaiheista tavaraa. Kauniita koruja ja upeita, puisia viikinkijumalapatsaita kelpaa ihan vain katsellakin, jos rahaa ei ole. 

Vanhasta kaupungista suuntasimmekin sitten sellaiselle alueelle, jossa en ole aiemmin käynyt. Karlaplan ei ollut kovin kaukana ja sinne matkaamiseen minulla oli ihan erityinen syy, tahdoin nimittäin nähdä historiallisen museon viikinkinäyttelyn. Museossa kerrottiin olevan maailman suurin viikinkiesineiden kokoelma, mutta näyttely olikin sitten loppujen lopuksi yllättävän pieni ja jopa mitäänsanomaton. Olihan siellä upeita viikinkimiekkoja, valtavia riimukiviä ja vaikka mitä, muta olin silti hieman pettynyt. Ehkä tässä ei sitten kuitenkaan ollut tarpeeksi viikinki-intoilijalle? :D museo oli muuten aika kiva rakenteeltaan ja esitteli Ruotsin historiaa hyvinkin kattavasti, mutta noin arkkitehtuurillisesti ajatellen se hävisi mielestäni aika näkyvästi esimerkiksi Suomen Kansallismuseolle. Tulipahan koettua.

 Museoreissun jälkeen lähdettiinkin takaisin laivalle, päivän aikana tuli käveltyä yhteensä hieman päälle kymmenen kilometriä, joten jalat kyllä kiittivät levosta. Loppuun täytyy vielä heittää sellainen jännä kehu, että Ruotsin metrot ovat jotenkin ihanan tunnelmallisia. Minussa taitaa asua pieni metrointoilija, kun tykkään istua metrossa myös Helsingissä c':