sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Tracon 9

Tämän vuoden toinen con oli omalla kohdallani Tampereella järjestettävä Tracon, jonne animen, mangan, japanilaisen kulttuurin ja roolipelien harrastajat kokoontuivat. Tapahtuma järjestettiin jo yhdeksättä kertaa ja ihmisiä oli TODELLA paljon. Itse en saanut ranneketta tapahtumaan, mutta koska sää oli upea ja ihmiset iloisia, oli pihalla varmasti vähintäänkin yhtä mukavaa kuin sisällä Tamperetalossa c:

Lähdin reissuun alunperin kuvaajan roolissa, mutta kävikin sitten lopulta niin, että juttelin niin paljon ihmisten kanssa, etten kamalasti ehtinyt kuvata. Muutama ruutu kameran muistikorttiin kuitenkin tallentui.









Pieniä fanityttökohtauksia aiheuttivat etenkin Joel ja Ellie (kolmas kuva alhaalta), sekä tuo Elizabeth (neljäs kuva ylhäältä), mutta kyllä kaikki näissä kuvissa esiintyvät asut ja monet muutkin olivat ihan älyttömän upeita. Ei voi kuin ihailla ihmisten taitoa, kärsivällisyyttä ja kunnianhimoa tehdä proppeja ja pukuja vuodesta toiseen. 

Kaverini Pilvi oli erityisen ihana kun lainasi ystävänsä ranneketta hetkeksi, pääsinpähän käymään sisälläkin! Eniten kiinnosti taidekuja, jolla seikkaileminen on aina ollut suosikkipuuhaani coneissa. Kyllä ihmiset sitten ovatkin taitavia! Erilaisten piirrostyylien katseleminen hymyilytti ja välillä harmittikin kulkea joistain pöydistä ohi, kun olisi vain tahtonut tukea kotimaisia taiteilijoita ja taidetta. Jotain pientä tarttui kuitenkin mukaan...


 

Professor Layton -teemaisen kortin löytäminen oli ihanan positiivinen ylläri. Pelit ovat ihastuttaneet allekirjoittanutta jo useamman vuoden, mutta tuntuvat olevan harmillisen aliarvostettuja. Siksi kortti oli pakko napata mukaan. Pokémon-kortit olivat saman tekijän aikaansannoksia ja hihaan tarttuivat Eeveen kehitysmuodoista ne omat suosikit. Garrus ja Tali olivat myös hyvin ilmeisiä valintoja, kun metsästin jo vähän epätoivoisena jotain Mass Effect -teemaista artia. Pikku kännykkäkoru/avaimenperä Tali kukkakruunu päässä oli niin ihastuttava että pakkohan se oli mukaan napata. Ja Garrus nyt vaan on komea ja ihana. 

Toivottavasti tavataan myös ensi vuonna Traconissa! ♥

perjantai 12. syyskuuta 2014

Ihana valo

Syksyä on eletty kohta jo kaksi viikkoa, mutta vielä riittää viherrystä ja valoa. Toivoisin että voisin varastoida auringon tuomaa energiaa, ja ottaa sen käyttöön sitten talven pimeinä ja kurjimpina iltoina, kun kaikki tuntuu ikävältä. Toivottavasti tänä vuonna saadaan paljon lunta, jotta talvi ei tuntuisi niin kurjalta!

Kävin eilen lyhyellä metsälenkillä ja nappasin muutaman kuvan. Metsässä tuoksuu niin ihanalta ja valo on puiden oksien läpi siivilöityessään todella kaunis ♥




keskiviikko 3. syyskuuta 2014

We are survivors!

Sain villin idean toteuttaa kuvaukset teemalla postapokalyptisen maailman selviytyjät. Näitä kuvia olisi toki voinut napsia luonnon helmassakin, mutta halusin silti toteuttaa ne studiolla. Koulun 5D Mark II -kennon sain myös lainaan kuvaustarkoituksia varten, mikä herätti innokkaassa valokuvaajassa ihastunutta kihinää - onhan se runko ihana!

Ihaninta oli kuitenkin tää porukka, jonka kanssa työskentelin, upeampia malleja saa etsiä ihan tosissaan. Kiitos vielä Kaijalle, Sadulle, Lindalle, Ainolle ja Idalle mallina olemisesta, sekä Johannalle reflen ja lamppujen kanssa avustamisesta. Toivottavasti tällä porukalla keksitään vielä uusia kuvausmetkuja c:
















perjantai 29. elokuuta 2014

"Evelle ei kelpaa jos ei oo tarpeeks draamaa!"

Sanoi eräs koulukaverini nauraen kun oltiin studiossa kuvaamassa salamalamppujen kanssa. Olin jo aiemmin ihastellut netissä low key kuvia ja niiden vahvoja varjoja ja dramaattisuutta ja nyt tarjoutui tilaisuus sellaisten kuvien ottamiseen. Alku oli tosi kankeaa kun kaveriporukkaamme liittyi muutama ihminen, joiden kanssa en koulussa ole kamalasti tekemistä. Sosiaalisten tilanteiden pelko aiheuttaa mulle tuollaisissa tilanteissa ihan kamalat suorituspaineet ja sen takia keskittyminen hommaan olikin aluksi vähän mitä oli. Kun nämä "tuntemattomat" tyypit lähtivät tauolle, käytin nopeasti tilaisuutta hyväkseni ja harppasin kameran eteen kaverin kuvattavaksi. Hitsi miten tykkään näistä kuvista!





Salamalamppuun kiinnitettävä softbox oli aika kova sana näissä kuvauksissa, se jäätävän kokoinen tötterö oli niin ihana! Kokeilin myös ekaa kertaa Canonin Utility ohjelmaa, mikä mahdollisti kuvaamisen koneen ruudulta ja kuvien suoran esikatselun oikeassa koossa. Tulevaa ammattia ajatellen kyseinen ohjelma olis aika pop, harmi vaan ettei sitä käytetyn 7D-rungon mukana tullut :/

Ensi viikolla olis tarkoitus kuvata studiossa ihan vaan kavereiden kanssa, teemana postapokalyptisen maailman selviytyjät... c:

tiistai 5. elokuuta 2014

Verkossa

Tepastelin tänään lähipuistossa, tuossa omassa pienessä rauhan tyyssijassani ja jäin katselemaan sillalta jokeen, jonka hellepäivät ovat kuivattaneet surkean matalaksi. Oli ihanan rauhallista ja se oli sellainen pieni, hiljaisten ja rauhottavien ajatusten hetki, kun koko maailma tuntui olevan minun. Ohi sipsutti pari pikkukoiraa ulkoiluttajineen, pienet pörröiset sinitiaiset kujersivat pensaissa ja oli yksinkertaisen ytimekkäästi sanottuna hyvä olla c:

Siinä kaunista alkuillan aurinkoa katsellessa kiinnitin huomiota sillan kaiteisiin kiinnitettyihin taideteoksiin. En tosiaankaan tykkää hämähäkeistä, mutta vitsit miten rakastan niitä verkkoja! Upeita luonnon taideteoksia ja varsinkin aamukasteessa tai ilta- ja aamuauringon valossa ne ovat ihan erityisen kauniita. Sommittelin itseäni miellyttävää otosta hyvän aikaa, ennen kuin räpsäisin alla olevan kuvan. Ihan kuin aurinkoon johtaisi hämähäkin kutoma, harsomainen silta tai tunneli.


sunnuntai 3. elokuuta 2014

Rakkaus rannan rajalla

En yhtään kliseisempää ja ällöttävämpää otsikkoa keksinyt, joten tuohon on tyytyminen. Tapasin pitkästä aikaa yhtä kaveriani, johon tutustuin nuorten työpajalla muutama vuosi takaperin. Rakkauden toinen osapuoli oli kyseisen kaverin kihlattu, johon olin tutustunut vuosi sitten työharjoittelussa kirjastossa. Sen jälkeen ei oltukaan tavattu, ennen kuin sain ilmoituksen halukkuudesta olla kameran edessä. Sovittiin treffit sunnuntai-illaksi Oittaan rannalle ja olin ihan täpinöissä jo viikkoa ennen kuvauksia. Tuntui ihan huipulta päästä kuvaamaan muitakin ihmisiä, eikä aina vain omaa naamavärkkiä.

Harjoitusta kuvausten ohjaajana kaipaan ihan selkeästi. Tiesin kyllä mitä halusin, mutten vain jostain kumman syystä saanut suutani auki. Seuraavalla kerralla täytyy pyrkiä vielä selkeämpiin visioihin ja uskaltaa ohjata ihan kunnolla. Onneksi Oona ja Juha olivat luonnostaan niin suloisia, että kauniit otokset syntyivät lopulta ihan itsestään (:






Kahdessa ensimmäisessä otoksessa kiinnyin ihan erityisesti utuiseen valoon, joka synnytti kuviin jotenkin romanttisen, herkän fiiliksen. Kolmannessa kuvassa taas pieni pusu ja Oonan kaulakorulla leikittelevät sormet toivat kauniisti kuvaan sellaista ujon ensirakkauden tunnelmaa, ja sitä samaa on myös viimeisessä kuvassa, joka näistä kaikista on ehdoton suosikkini c:

Oonan ja Juhan, ja miksei muitakin rakastuneita pareja, ottaisin ehdottomasti toisekin malleiksi, sen verran herkkiä ja kauniita räpsyjä tuli. 


perjantai 1. elokuuta 2014

Vehreyden keskelle

Tänään talsin kesän lämmössä puistoon, jälleen kerran. Olin ottanut kameran ja molemmat putket mukaan, mutta jalustan päätin jättää kotiin, koska ajatuksena ei ollut tällä kertaa räpsiä omakuvia - niinpä. Muutaman otoksen räpsäisin siitä ihanasta pikku joesta joka kiemurtelee puiston läpi, mutta myös pari kuvaa naamastani. Tällä kertaa ei siis mitään sen ihmeempää kuvasisältöä ole tarjolla, ainoastaan tämä yksi onnistunut naamaräpsy.


Olin siis pienellä piknikillä ihan omassa seurassani, eväänä suolakeksejä ja pullossa vettä, ei sen kummempaa. Istuskelin joen rannassa miettimässä maailman menoa, tulevaa lukuvuotta koulussa ja valokuvausta. Ainoastaan ampparit häiritsivät mietintöjäni, jos jotain pörriäislajia en siedä, niin juuri niitä hemmetin amppareita.

Ylihuomenna on tiedossa retroteemaiset kuvaukset kaveripariskunnan kanssa. Vielä huomenna olisi tarkoitus tehdä taustatyötä kuvauksia varten ja sunnuntai-iltana olisi sitten tarkoitus tavata ja kuvata rannalla. Odotan innolla millaisia kuvia saan teille esitellä!

Olen muuten alkanut jo kerätä varoja uuteen kameraan, nyt kun on hiljalleen tullut sen tunne, että voisin siirtyä ammattimaisempaan laitteistoon. Ihan kiitettävän paljon matkaa on vielä tavoitesummaan, mutta hyvää kannattaa odottaa... (: